Ihana meri, Ihana meri, Ihana meri… Näin unta, jossa se oli pääni sisällä. Se kirja. Jatkuvasti. Minun tuli muistaa se sanasta sanaan ja elää kuin siinä. Siitäkin huolimatta, että se on pintapuolinen eikä kovin valottava kuvaus anoreksiasta. Siinä unessa minä en nähnyt enkä kuullut muita; maailmaani ei mahtunut ketään. Poikaystävä oli läsnä – tiedostin sen – mutta en kyennyt havaitsemaan häntä. Mieleeni mahtui vai se kirja.
Olisipa kaikki niin yksinkertaista. Haluaisin vain laihtua, mutta minulla ei ole voimia siihen. Kun pitäisi juoda vain teetä, syön myös banaanin. Kun syön leipää, otan juustoa – vaikka se kovettaa mahaa ja sisältää rasvaa. Kun liikun, syön. Kun en liiku, syön silti. Ja vaikka en söisikään, niin ajatuksissani ajaudun kuitenkin ruokaan. Mietin, kuinka menen kauppaan ja kävelen tiettyjen hyllyjen läpi, ostan ahmittavia ruokia ja paljon juotavaa siihen sivuun. Mietin niiden syömisjärjestystä ja taukoja oksentamiselle. Ja siltikään en aina toteuta sitä, vaikka käteni hikoavat ja haluan hukuttaa pahan olon pönttöön.
Sitten on niitä päiviä, joina ajattelen ruokaa. En syömistä vaan ruokaa. Kaloreita, proteiineja, hiilihydraatteja, rasvaa. Mietin, kuinka vähällä pärjään pyörtymättä tai saamatta migreeniä. Listaan vähäkalorisia ruokia paperille ja valitsen niistä muutamia sopivia päivän aterioiksi. Kahvipöydässä sanon ”ei kiitos” ja päivällisen aikaan minulle tulee yllättäviä menoja. Niinä päivinä kärsin sisältä. Haluan pudottaa kaiken pois, sydämestänikin.
Ja sitten on tällaisia päiviä. Maanantai, tiistai, lauantai, mikä vain – päivällä ei ole väliä. Toisinaan tyhjyys vain iskee. Silloin ei ole mielipiteitä, suoranaista iloa tai pahaa oloa. On vain hämmennys. Ahdistus iskee, katoaa, iskee taas. Tukea etsii hiljaisuudesta, joka sittenkin alkaa särkeä korvia, sekä teestä, joka polttaakin kurkkua eikä maistu hyvältä. Sitä haluaa olla enemmän kuin muut ja silti kelvata ihan vain tällaisena.
Tee kylmenee mukiin ja minun mieleeni mahtuu vain Ihana meri.
3 comments:
Joo, mä luin että tuolla seronilillä ois aika paljon just ihoon liittyviä sivuvaikutuksia ja se ehkä eniten palottaakin, kun on muutenkin jo yliherkkä iho. Mustelmatkin kuulostaa aika rajuilta.
...Ja tiedän miten uuvuttavaa toi syömisen suunnittelu on. Liikunnan ja kaloreitten pakonomainen miettiminen, joka johtaa kauheaan turhautumiseen, kun suunnitelmat ei toteudukkaan käytännössä.
Ja linkitä ihmeessä :)
Minä olen myös nähnyt unta tuosta kirjasta Ihana meri,elin kirjassa monta yötä kunnes uni päättyi siihen että kuolin onnellisen laihana. Pelottavaa.
Voimia täältä kamppailemaan tätä sairautta ja niitä inhottavia pakkomielteitä ja ajatuksia vastaan.
Yllättävän iisisti menee kolmekin viikkoa. Se vain,että kun ollaan menossa kihloihin, niin haluttais jo saada se takaisin sieltä :D
Kirjoitukset maanantaina,apua!
Post a Comment