Aaltoliikettä.

Eilisen myrskyilyn jälkeen on ollut jokseenkin tasaista. En ole joutunut itkemään työpaikan vessassa salaa enkä tukistamaan itseäni. Ei ole ollut epätoivoa ja paniikkia omasta kohtalosta, ainoastaan syvä rauhallisuus lapsia paimentaessa. Kasvukipuja, sanoisi äiti jos tietäisi.

Kyyneleet tulivat eilen myös onnesta; maanantaina menemme kultasepänliikkeeseen suunnittelemaan ja tutkimaan sormusvaihtoehtoja. Poika itse ehdotti, vaikka tärkeä päivä on edessä vasta ensi vuoden puolella. Sitten kun pojastani on kasvanut mies. Silti tuntui hyvältä, kun huomasi toisen vahvan uskon yhteiseen tulevaan. Kauan sitten kuullut sanat eivät olleet pelkkää puhetta, sillä nyt ne limittyvät todellisuuteen.

Olen taas syönyt, syönyt, syönyt. Iltaisin on vaikea olla lähtemättä kauppaan tai ihan vain keittiön jääkaapille. Ajaudun napostelemaan tai syömään valtavia annoksia. Kuin huomaamattani olen syönyt päivän sallitut kalorit melkein tuplasti. Olisinpa tyytynyt vain lapsille valmistamaani siskonmakkarakeittoon, unohtanut kaiken muun. Suussani sulaa pienen pieni salmiakkipastilli ja minua itkettää. Kaloreita ei vain voi unohtaa.

Huomenna syön vähän ja juon paljon. Lupaan sen.

Ensimmäinen työpäivä.

Työt alkoivat kymmenen tunnin päivällä. Satoi kaatamalla ja ukkosti. Kävelin viisi ja puoli kilometriä sekä ulkoilin kaksi tuntia. Illalla ulkoilutin koiran sateessa ja vein isän vielä pienelle kävelylle. Satoi yhä kuin saavista kaatamalla.

Syksy masentaa. Huomenna yhdeksän tunnin työpäivä. Viikonloppuna tulee rakas; on monen monta päivää. Yli puoli viikkoa, toivottavasti. Mutta silloinkin minä teen töitä. Kymmentuntisia päiviä. Sitä jatkuu puoli vuotta. Sitten saan henkilökohtaisen pääsykoevalmentajan. Masentaa jo ajatellakin. Ei minusta ole elämään arjessa.

En syönyt tänään aamiaista, lounaaksi makaronilaatikkoa ja jätin välipalankin väliin. Puoli kuudelta söin muutaman palan kotitekoista pitsaa ja kaksi vähäkalorista hedelmää. Liikaa, liikaa. Minun pääni huutaa, että ruokaa pitää vähentää ja kiloja karsia. Silti tekisi taas mieli syödä. Haluaisin lähteä kauppaan ja tyhjentää hyllyt, sitten pakkaukset ja lopulta pään. Mutta jalat eivät enää kanna, eivätkä vessan seinät ole tarpeeksi paksut.

Käyn kohta nukkumaan ja toivon, että syksy on pian ohi.