Pysähdys.

Tällainen pieni tyttö
Helposti häviää
Jos tuuli tarttuu hiuksiin
Voi kauas lennähtää

Vuosi on kulunut äkkiä. Ihan huomaamatta mutta ei kivutta kuitenkaan. Oli takapakkia Otaniemessä, itkuja entisen takia ja jännitystä kirjoitusten takia. Pelkäsin tulevaa, pelkäsin elämää. Ja sitten yhtäkkiä elämä vain otti käsiinsä ja pyöritti. Tuli ihastusta, rakkautta ja sirpaleitakin.

Pidä musta kii
Älä päästä koskaan

Minä itkin, kun poika avasi ulko-oven ja astui sisään. Kysyi miksi oksennan, miksi katson peiliin toisin kuin muut. Halasi suuteli ja lupasi olla tukena. Minä itkin sitä tammikuuta, itkin mennyttä vuotta ja bulimian kierrettä. Luulin olevani vahva, mutta sairaus oli vahvempi.

Tällainen pieni tyttö
Helposti unohtuu
Kun ei sanottua saakaan
"Älä mee"
Ovi sulkeutuu

Minussa elää heikkous. Se vaatii tilaa itselleen, se vaatii kuoren ja muurin. Se ei päästä toista lähelle, työntää aina vain kauemmas. Toisessa elää rohkeus. Hän koskee kun ei saisi ja puhuu kun pitäisi olla hiljaa. Hän rikkoo rajoja ja tunkeutuu minuun. Hän ottaa syliin ja sanoo, että minussa elää peikko. Lopulta pussaa peikon pois ja auttaa minut uneen.

Vihdoin suhun törmäsin
Kauan sua odotin
Olet totta vihdoinkin
Nyt kun olet siinä
Jääthän vielä vähän

Vuoteen on mahtunut omaa heikkouttani, toisen rohkeutta ja meidän kummankin rakkautta. On ollut takapakkia ja edistymistä, itkua ja naurua. Tänään minä päätin jatkaa matkaani ja varata uuden ajan psykiatriselle. Tämä vuosi on ollut liian hyvä päättyäkseen näin. Minä oksennan, paastoan ja urheilen. Mutta tärkeintä on, että minä jatkan eteenpäin.